Archive / Yleinen

RSS feed for this section

Vapun aukioloajat

Juuttiputiikkilaiset siirtyvät vappuhulinoihin ja kauppa suljetaan aattona 30.4.2015 klo 16.00. Liike on auki lauantaina 2.5.2015 normaalisti lauantaiaukiolojen mukaan 11-15. Verkkokauppatilaukset vappuviikonlopulta käsitellään maanantaina 4.5.2015. Reilua vappua!  

Kevään maahantuonnit

Tänä vuonna huhtikuu on Juuttiputiikissa kiireistä maahantuontien aikaa. Neljästä isosta tavarasatsista on maahan saatu jo kolme. Voiton puolella siis ollaan! Pian saamme uutuudet ja täydennykset myös kaupan ja verkkokaupan puolelle. Piipahtakaapa katselemassa.

Uudet sivut, vanhat reilut jutut

Maailmankauppa Juuttiputiikin verkkosivut uudistuvat viimein. Tarkoituksenamme on saattaa verkkokauppamme tälle vuosikymmenelle ja tehdä eettisestä kuluttamisesta helpompaa myös asiakkaille. Sivut ovat vielä hieman työn alla, joten kerrothan meille, jos huomaat esimerkiksi verkkokaupan toiminnassa puutteita. Juuttiputiikki on voittoa tavoittelemattoman Pohjois-Suomen Pääskyt ry:n pyörittämä kauppa. Myös verkkosivujen suunnittelusta, toteutuksesta ja yleisestä pohdinnasta ovat vastanneet osin vapaaehtoiset, osin Pääskyjen palkattu väki. […]