
Sri Siwman Pottery perustettiin vuonna 1997. Se sijaitsee pienessä Aalangkuppamin kylässä Pondicherryn lähellä Etelä-Intiassa. Töitä tehtiin aluksi vain neljän hengen voimin, mutta kasvettuaan toiminta työllistää nyt 53 henkeä. Sri Siwam Pottery tuottaa keraamisia käyttöastioita, joista 90 % myydään reilun kaupan ostajille Italiassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Juuttiputiikki alkoi maahantuoda keramiikka-astioita vuonna 2006 vierailtuaan yhteisössä.
Revathi on työskennellyt Sri Siwam Potterylla kolme vuotta. Hän on kotoisin viiden kilometrin päässä sijaitsevasta Erumbain kylästä, jossa asuu vanhempiensa luona. Revathilla on 2 vanhempaa veljeä ja kolme siskoa. Kaksi sisarista on naimisissa, eivätkä he asu enää kotona. Vanhin Revathin siskoista työskentelee myös SSP:ssä.
Revathi työskentelee päivittäin kello 8.30–17. Sunnuntait ovat vapaita, mutta jos tulee kiireellinen tilaus, on mahdollisuus tehdä ylitöitä. Revathi sanoo, että tilauksia on ja töitä riittää. Palkkansa Revathi antaa äidilleen, joka pyörittää taloutta. Revathilla ei ole vakuutusta tai säästöjä. Vuodessa on kahdeksan maksettua vapaapäivää ja mikäli töissä sattuu tapaturma, sairauspäiviltä saa palkan.
SSP:ssä Revathin tehtävänä on tarkastaa astian laatu lasituksen jälkeen ja korjailla pieniä virheitä, jos mahdollista. Hän myös puhdistaa astioita valmistuksen loppuvaiheessa ja pakkaa tuotteita. Revathi aikoo työskennellä Sri Siwam Potteryssa niin kauan kuin hänen äitinsä sitä haluaa, mutta naimisiin mentyään hän ajattelee joka tapauksessa lopettavansa työt. Revathi olisi halunnut ryhtyä opettajaksi, mutta perhe ei tukenut hänen tavoitteitaan. Revathi aikoo jäädä kylään, ellei löydä itselleen puolisoa toisesta kylästä.

Sri Siwam Potteryn työläiset tulevat lähikylistä. Heitä on tällä hetkellä yhteensä 26, joista 17 on naisia ja loput miehiä. Yhteisö on rakentanut alueelle koulun, jossa työntekijöiden lapset saavat alennuksen koulumaksusta. Lisäksi työntekijät saavat raha-avustuksen häitä ja perhejuhlia varten. Suurempia hankintoja varten heille myönnetään korotonta lainaa. Hindujen Bongal- ja Diwali-juhlien aikaan on tapana hankkia uudet vaatteet ja Sri Siwam Potteryssa työnantaja antaa ne lahjaksi. Nämä ovat tärkeitä vuotuisia festivaaleja, jotka kestävät useita päiviä ja silloin kaikilla on vapaata. Sri Siwam Pottery haluaa osaltaan olla purkamassa intialaista kastijärjestelmää, joka varsinkin maaseudulla vaikuttaa edelleen ihmisten elämään. Niinpä kastin ei anneta vaikuttaa asioihin ainakaan työyhteisön sisällä.
Hallituskatu 11 L 4
90100 Oulu
puh. 08 311 5189
fax. 08 311 5189
putiikki(at)juuttiputiikki.fi