Tytar_Ezhumalai

Kansainvälinen naistenpäivä tiistaina 8.3.2016

Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty hieman yli neljäkymmentä vuotta maaliskuun 8. päivänä. Naistenpäivänä juhlistetaan naisten sosiaalisia, taloudellisia, kulttuurisia ja poliittisia saavutuksia maailmassa. Päivällä halutaan muistuttaa, että jokainen mies ja nainen voi edistää joka päivä omilla toimillaan ja valinnoillaan sukupuolten tasa-arvoisuutta. Jokainen meistä voi esimerkiksi työpaikallaan kitkeä eriarvoisuutta ja ristiriitoja sekä yleisesti kunnioittaa toisia. Yksi keino on myös vaikuttaa omilla ostovalinnoillaan.

 
Maailmankauppa Juuttiputiikin toiminnasta vastaavan yhdistyksen, Pohjois-Suomen Pääskyt ry:n, tavoitteena on aina ollut edistää sosiaalista ja taloudellista tasa-arvoa. Yhdistyksen pitkäaikaiset kauppasuhteet Intian ja Bangladeshin käsityöläisyhteisöihin ovat ajaneet hyvää asiaa. Maiden käsityöyhteisöt ovat tavallisesti naisvaltaisia, joten tuomalla heidän valmistamiaan laadukkaita tuotteita kuluttajien ulottuville, on yhdistys voinut välillisesti auttaa naisia saavuttamaan tavoitteensa. Naiset ovat voineet kouluttautua, huolehtia taloudellisesti perheestään sekä muun muassa säästää omaa kotiaan varten. Kuluttajalla siis on mahdollisuus edistää tasa-arvoisempaa maailmaa, kun hän päättää hankkia tuotteesta Maailmankaupasta. Maailmankauppa Juuttiputiikista löydät laajan valikoiman koruja, asusteita, kodin sisustustavaraa ja elintarvikkeita. Putiikin myyjät auttavat mielellään sinua.

 
Naistenpäivään asti hierontakapulat puoleen hintaan: pieni puinen käsihierojapallo 2,25 € (norm. 4,50 €), puinen jalkahieroja 3,35 € (norm.6,70 €) ja puinen niskahieroja 1,75 € (norm. 3,50 €).
Hierontakapuloita valmistaa etelä-intialainen puuseppä Ezhumalai, joka työ on mahdollistanut muun muassa hänen tyttärensä koulutuksen maksamisen. Valokuvassa Ezhumalain tytär 14-vuotiaana.