Tasa-arvoa johtoportaaseen reilun kaupan keinoin

Maaliskuun kahdeksantena vietetään jälleen kansainvälistä Naisten päivää. Tänä vuonna teemaksi on nostettu naiset yritysten johdossa. Vaikka naiset osallistuvatkin työelämään laajalla rintamalla, ovat he yritysten johtoportaissa edelleen vähemmistönä jopa Suomessa ja etenkin kehittyvissä maissa. Näin ei tarvitsisi olla. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä on kaikkien etu. Reilun kaupan tuottajayhteisöissä on tämäkin asia paremmalla tolalla kuin yhteiskunnassa keskimäärin. Monessa reilun kaupan järjestössä on naisilla merkittävä rooli myös johtotehtävissä. Yhtenä esimerkkinä tästä on Global Mamas.

Global Mamas on ghanalainen reilun kaupan organisaatio, joka perustettiin vuonna 2003. Perustajat olivat paikallisia batiikintekijöitä ja ompelijoita, jotka ymmärsivät että yhdistymällä heillä on paremmat mahdollisuudet kehittää toimintaansa ja saada tuotteitaan markkinoille kuin yrittämällä kukin erikseen. Apunaan heillä oli kaksi innokasta vapaaehtoista Pohjois-Amerikasta. Toiminta on sittemmin laajentunut batiikkitöistä ja vaatteista uusiin tuoteryhmiin (sheavoi-tuotteet sekä kierrätyslasista valmistetut korut) samalla kun yhteisön jäsenmäärä on kasvanut.

Global Mamas on tuonut työntekijöilleen taloudellista vakautta ja uskoa parempaan huomiseen. Turvattu toimeentulo tarkoittaa mm. mahdollisuutta tarjota lapsille koulutus. Tätä mahdollisuutta ei kaikilla työntekijöillä itsellään ole ollut vaan osa on joutunut aloittamaan työnteon jo lapsena. Global Mamasin tuotteet tehdään käsityönä perinteisin menetelmin, mutta menetelmiä ja toimintaa myös kehitetään jatkuvasti. Tuotekehittelyssä apuna ovat muualta tulleet vapaaehtoiset, jotka tuovat omaa osaamistaan yhteisön käyttöön. Näin työntekijöillä on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan, mikä lisää itsetuntoa ja avaa uusia mahdollisuuksia myös työelämässä. Osa onkin jo perustanut oman yrityksen. Työntekijöitä myös kannustetaan osallistumaan päätöksentekoon.

Global Mamasin verkostoon kuuluu seitsemän yhteisöä, joissa on yhteensä 350 työntekijää. Yksi näistä yhteisöistä on Krobo Odumase, jossa valmistetaan koruja kierrätyslasista. Lasihelmet ostetaan perheyrityksiltä Krobon alueella (30 kpl) ja niitä kokoamaan on palkattu 18 työntekijää. Toimistoa johtaa Gladys Adimer, joka aloitti korujen kokoajana, eteni sitten laaduntarkastajaksi ja lopulta koko toimiston johtajaksi. Gladys kertoo tarinastaan videolla täällä.

Juuttiputiikiikin verkkokaupassa on myynnissä Global Mamasin kierrätyslasista valmistettuja koruja (yhdessä kaulakorussa on batiikkihihna) sekä kaunis batiikkivärjätty metsänvihreä tuubihuivi.